Kapuan kallion kuvetta
korkealle on kovasti mieli
siintää saaret jo kaukaa,mutta vielä on pakko jatkaa,
kohta pitäis jo perillä olla.
Jo löytyi se salainen piilopaikka
missä lapsena salaa leikin,
Tallella vielä oll käpylehmät ja tuohiset
ei hävinneet olleet myös puusta veistetyt laivueet.
Rämisee rämisee, herätyskello? Voi, sehän olikin unta.
Joulupäivä kuin lämmin viltti
-
Nukuttu kellon ympäri, venytelty pitkään, syöty. Hankittu ulkona punaiset
posket ja sitten viltin alle kirjan kanssa. Toivomani kirja, kaunis kuin
koru...
1 tunti sitten

6 kommenttia:
Niinpä..unessa kaikki on ni helppoa :) Hyvä aihe.
Painajaisunienkin perimmäinen tehtävä on helpottaa.
Viehättävä runo. Hiukan surullinen. Onneksi meillä on myös hyviä muistoja, joihin palata, vaikka vain unessa.
Terveisin
Marja-Leena alias Spektri
Helppoa ei ole se, että täytyy herätä kesken hienon runounen herätyskelloon;)
Sanakehrääjällä on hienoja runoja ja tekstejä, mutta myös oivaltavia kommentteja, eikö vaan. Olen samaa mieltä. Hienosti sait unen runoksi talteen.
Johnleehooker:
Niinpä-unessa on helppo matkustaa vaikkapa lapsuusmaisemiin.Vanhana ei jaksakkaan.
Marjaleena:
Hyvät muistot kantaa surullisenakin aikana.
Helanes:
Siksiköhän olen nyt polvileikkauksen jälkeen nähnyt painajaisia enemmän...?
Sanakehrääjä:Herätyskello,kaiken pilaaja.Olisin halunnut leikkiä kauemmin!
Lähetä kommentti