Vapauksia luovuudessa

Olen viimeisimmissä merkinnöissä korostanut vapautta luoda taidetta,- Ja itseään. Kautta aikojen on tehty niin. Historia vain toistaa siis itseään.
Inspiraatioon kun aina saadaan singnaali jo olemassa olevasta perinteestä,kirjallisuudesta tai ympäristöstämme tässä ajassa. Tuoreus tulee kuitenkin aikakauden taiteilijan siveltimestä. Jäljennökseenkin jää ajan jälki vaikka kuinka kopiosi vanhaa perinteistä.

Modernissa taiteessa ilmaisuun otetaan henki menneeseen aikaan tuomalla vaikkapa rapistuneet seinäpinnat tai ruostuneet metallit teokseen. Ne ovat nykyään niin muodissa. Tänään on aita matala luoda taidetta vanhasta.
Valokuvan digitekniikka on mahdollistanut mikroskooppisen lisän työstäessä laajoja pintoja.
Mahdollisuuksia inspriraatioefekteihin tulee nykyään enemmän kuin koskaan ennen.
Löydetään aivan uusia alueita. Niitä toteutetaan tiedon, mutta myös kuitenkin oman intuition inspiroimana. Ammattitaiteilijan luomana siitä saadaan eliittitaidetta- oli se sitten vaikka risukarhi. Steriilit salit korostavat vastakohtia menneestä nykyaikaan. Katsojat taitavat vierastaa tätä. Siitä eliittitaide lienee nimensä saanut. Harvojen ymmärtämä.
Ite-taiteilijaa on helpompi lähestyä kuin myös heidän teoksiaan, olen sen huomioinut näyttelykierroksillani. Heidän näyttelynsä on kasattu vaatimattomampiin tiloihin ja ovat yleisöystävällisiä.
Oma persoona vaikuttaa eniten. Näin päädyin tähän että tietty nöyryys on hyve. Itsensä korostaminen ammattitaiteilijana, kaliffina kaliffin paikalla ei tee hyvää työn imagolle.

Kahvi ehti jäähtyä tauolla näitä ajatellessani. Otan takkini ja lähden kivijalan kahvilaan. Siellä tapaan varmaan myös kollegani lounastauollaan. Keskustellaan viime rutistuksesta. Aika alkaa olla kortilla, joten sorvin ääreen en ehkä ehdi..

Hetki työnlomassa

Tuore väri kiiltelee kankaalla.Siveltimen vedot näkyy välillä hentoina, välillä vahvoina. Työ ei paljasta vielä itseään.Se ohjaa tekijäänsä vakaasti. Onkin aina arvoitus mikä tulee lopputulokseksi. Sen tavan olen valinnut itse.En sitä, että mallia orjallisesti kopioisin hiki hatussa. Näin on hauskempaa tehdä omia vapauksia. Jokin pieni yhtäläisyys punaisena lankana sarjoittaa työt yhdeksi kokonaisuudeksi.

Päivä on kääntynyt iltapäivän hämäryyteen, on aika sulkea työhuone. Annos ulkoilua on poikaa.

Tietoryöpyn myllerryksessä

Leppoisan sunnuntain iltapäivän kuluksi aloin selailla sanomalehtiä sekä alan julkaisuja.
Sielläpä tuli vastaan monenmoista kritisointia- kaikesta. Löytyi aina viisaampia jotka tiesi miten asia (= taide) pitää tehdä.
Tulin ärtyisäksi. Huono tuuleni paheksui tiedon viisautta. Se näyttää luovan tuskaa kuten sanotaan. Onko sillä tosiaan väliä miten sitä tehdään? Luovuushan on se tärkein.
Tämä "parempi minäni" toivoisi enemmän kannustavaa kritiikkiä kautta linjan.
Myös ammattipiireissä. Onko pahasti sanottu jos sanon että se on kateutta? Itseni luokittelen aivan siihen harrastavan innokkaaseen joukkoon.

Maalausten kaunistus ja kauhistus

25.01.08

Eilinen ulkoilu tuntuu antaneen virtaa monen appelsiinin verran.
Työtilaan saapuessa selaan maalauksia pinoon odottamaan kehystämöön menoa.
Saan kokoon pienen sikermän joihin ajattelen samaa kehystä. Kahvikeitin on suodattanut ensihelmet virkistävää kahvia, se vie viimeisetkin unenrippeet mietiskellessäni kehysten vaikutusta maalauksiin.

Kehystämö on maalarille vaivaton, sieltä löytyy laaja valikoima ja ammattitaito on hyvä. Heihin voi huoletta luotaa, ja oma mieltymys otetaan huomioon- vaikka se kehystäjän mielestä menisikin "metsän" puolelle.
Saattaa käydä niin että kehyksestä tulee maalauksen kauhistus, kun tarkoitus olisi korostaa kokonaisuutta.

On järkevää tehdä kuitenkin aluksi n.s. näyttelykehys,rimakehys,näyttelyä varten.
Jos ja kun maalaus on myyty, ostaja saa ostaa mieleisensä kehyksen kotiinsa sopivan.
Näitä mietiskellessäni kahvihetki on ohi.Alan pakata maalauksia

Talven vaaleaa valoa

Vihdoinkin oikeaa luonnon valoa työhuoneeseenkin!
Lumi valkea peittää maan. Tänään en malta olla työhuoneessa vaan kamera kainaloon ja luonnon ihanuuksia kuvaamaan.

Kritiikin katkera kalkki

Kun taiteentekijä päättää tuoda töitään yleisön nähtäväksi, eteen tulee vääjäämättä tilanne,-joutuu kritiikin kohteeksi. Sitä saa katsovalta yleisöltä välittömästi ja viiveellä kriitikoilta. Se on jokaiselle katkeraa kalkkia,- se vain on pakko hyväksyä. Vahva itsetunto helpottaa vaikutusta. Kritiikki edesauttaa kuitenkin katsomaan kuin ulkopuolisin silmin omaa työtään.Löytää kohtia jotka eivät ole ehkä aivan kohdallaan. Mutta, juuri tässä kohtaa, tulee avuksi se oma vahva itsetunto.Jos olen täysin varma, että haluan ilmaista juuri näin- kritiikki kimpoaa vaikuttamatta.
Olen nähnyt monissa harrastavien kritiikkitilaisuuksissa miten pelokkaina he tuovat ei edes ensikertaa- vaan pidempään tehneinä töitään arvosteltavaksi. Ilmassa on vahva tunnelataus.
Silloin kriitikolta vaaditaan korkeaa hienotunteisuutta arvostellessaan töitä. Tarjonnasta kun löytyy haparoivista yritelmistä- aika taitaviin asti. Jos haluaa tappaa tekijän innostuksen, niin kyllä onnistuu siinä.
Mielestäni kriitikon tehtävänä on luoda innostusta aloitteleviin.

Ammattitaiteilija kyllä on jo parkkiintunut niin paljon lehdistön riepotteluun,että jos haukkuja tulee niin ohi menee... Hetken ne kirpaisee,mutta kun tyylinsä on löytänyt,on itsetunto kohdallaan.
Pitää muistaa että kritiikki on vain kritiikin antajan mielipide. Muut voivat olla toista mieltä.

Lauantai on kivunnut jo yli puolenpäivän, joten alkaa olla kiire kollegan luo himaan palaverin pitoon.

Neiti Kevään odotusta mustan lumen talvessa.

Tammikuun päivän hämäryys näillä leveysasteilla, kellon osoittaessa 14,00- on alkanut versota toivetta keväästä.Tämä mustan ja harmaan värien hallinta alkaa tuntua toivottomalle, varsinkin, kun omaa mielialaani on hallinnut suru.Se suru on poikani kuolema. Sitä käsittelen pienin askelin, kuin kävelisin heikolla jäällä. Luovuutenikin, on pitänyt hengähdystaukoa.
Mutta, nyt ilokseni alkaa ajatusmaailmani hakeutua vihdoinkin työhuoneelle. Tarkastelen värien tuoreutta.Otan muistiin tarvehankinnat. Käyn läpi seinustalla nojallaan olevia valmiita ja keskeneräisiä töitä.Koostan ryhmiin joita voisi ajatella pienoisnäyttelyyn. Alkaa herätä se innostunut tila, johon näytteilleasettaja joutuu kun ripustaa töitään esille.
Istahdan ikkunan eteen ja jään katsomaan ulos.Pian kevään valo houkuttelee heleät värit ohuen lumen alta. Kuin huomaamattani, valitsen paletille samoja värejä tuubeistani.

Työhuoneen sisältä ja ulkopuolelta

On pimeä aamupäivä.Kello on jo 10.00, mutta hämäryys hallitsee. Lehtipino on kasvanut,siispä syvennyn niihin.Olen tyytymätön.
Ihmettelen suuresti sitä ilmiötä, että kulttuurilehtien tarjonta on Suomessa liian suppeaa. Kyllä puhutaan että erikoislehtien määrä on lisääntynyt ja kilpailu on kovaa, mutta onko kulttuurialalla? Tilaus olisi mielestäni huutava. Sanomalehdistön nihkeä suhtautuminen varsinkin kuvataiteeseen tukahduttaa maalarin markkinat. Jostakin sattui silmiini lausahdus,että markkinat tekee maalari itse,muutoin hän on työtön ammattilainen tai harrastaja.Totta. Mutta. Eikö lehdistön tehtävä ole tuoda asiat esille? Miksi nihkeällä asenteella jarrutetaan luovaa työtä?
Valtakunnallinen Hesari poikkeaa sarjasta, siitä löytyy sentään tiivis kulttuurisivupaketti. Mutta mutta, löytyy sitä luovuutta Kehäkolmosen ulkopuoleltakin. Vai oletteko erimieltä?
Olen lukemassa iltalukemisena Siri Hustvedin kirjaa Kaikki mitä rakastin. Kirja lupaa takatekstissä älykästä ja koskettavaa romaania taiteilijoiden New Yorkista. Täytyy sanoa,että teksi ei petä.Kirjoittaja tietää mistä puhuu, onhan hän taidehistorian tuntija. Suosittelen.

Sinistä hetkeä ja lumitähtiä

Kiirehdin pitkin askelin, takin liepeet liehuen,- kohta koittaa iltapäivän sininen hetki. Hyväksi kohteeksi havaitsemani maisema on taltioitu jo monta kertaa valon luomista illuusioista. Kuitenkin sininen hetki on valossaan ehkä salaperäisin,- luoneeko sen väri? Kylmä,mutta kiehtova.
Kynsikkäät on tarpeellinen varustus, pakkanen puree.Kuitenkin, ne on riisuttava, kun alan kuvata.Tiellä ne silloin on.
Aurinko pilkottaa enää hetken taivaanrannassa-väri alkaa vahvistua.Kamera käy.Tietyllä hetkellä kun valo heittää viimeisiä silmäyksiään,herää lumessa lumitähdet.

Työhuoneen lämmössä lämmittelen kohmeisia sormiani.Luulen kuitenkin,että reissu kannatti. Lataan kahvinkeittimen ja soitan kolleegalle."Tuu kahville,tuo tullessas uusimmat pasmat"

Tärpättiä ja valkoisia pohjia

Uusi Vuosi saatiin alkuun miljoonalla eurolla raketteja ampumalla rakkaaseen ilmakehäämme. Toipuukohan se? Sitä kun joutuu työssään miettimään tällainen maalarimestarikin, sekoittellessaan ongelmajätteisiin kuuluvia työvälineitään. Kun on maalausnesteitä, tärpättiä,öljyvärejä,käytettyjä maalausrättejä ym- . Joopa joo,ei leikitä enää että mitä hällä on väliä. Hengityssuojain alkaa vihdoin tulla tutuksi jo harrastajillekkin sekä suojakäsineet. Olen teroittanut kurssilaisille niiden käytön tärkeyttä jo kauan.
Roope-setä tuli ja meni.Mitenkähän lienee,tuliko kaupungin kassaan +/- lisämerkintä?Koirat ainakin sai kuulemma hulppeita vaatteita.

Inspiraatio alkaa heräillä vihdoin murheen alhosta. Luonnosvihko oli kaivettava muuttolaatikosta taas esille. Vauhdikkaista luonnoksista päätellen alkaa tuttu kutina työhuoneen suuntaan.
Siis tänään,ihka ensimmäisenä uuden vuoden päivänä,suuntaan lenkin päätteeksi työhuoneelle,ei auta mikään!Projektityö sivuun-sillä ei ole vielä kiire.
Valkoinen pohja telineelle.Värien valmistelu.
Tämän jälkeen työtilassa kuuluu vain siveltimen suihkinta kankaalla.....