Faktaa Fiktion varjossa?

Tulevaa viikonloppua ei voi olla huomaamatta että missä merkeissä sitä tullaan viettämään.
Ehdin istahtamaan toripöydälle, se kun on tapa täällä jos haluaa bongata ihmisiä. Torikahvilassa on niin kalliit kahvihelmet että sellaiseen ei meikäimmeisen varat vyörää.

Siinä sitten lokkien kirkunan, mansikantuoksun ja kukkameren ympäröimänä saa nautinnot melkein kaikilla aisteilla ilmaiseksi.
Kukkakauppa ainakin näyttää kannattavan näinä päivinä.

No, ohikulkevia voisin tässä luonnostella, mutta päätin tänään olla vapaalla. Siispä siristelen ohikulkevia mustien lasien takaa salaa ja miettien syntyjä syviä.
Eipä kauaa tarvinnut itsekseen ajatella kun paikalle kurvaisi pyörällä kollega.
Oli kuulemma käväissyt viikolla vilkaisemassa näyttelyämme. Hyvin menee, joku työkin oli saanut punaisen pläjäyksen. Hyvä. Kritiikiä on tullut sähköpostiin ja laidasta laitaan arvostellaan. Niihin osaa ja pitää suhtautua tietyllä vakavuudella. Alttiiksihan tässä itsensä aina laittaa, julkista puuhaa se on.

Vaihdettiin mielipiteitä aiheesta jossa surin teosten
hävittämistä männäviikolla.
Se onkin kaksiteräinen miekka koko aihe.
Nykyajan tiukka talous taiteensaralla pakottaa jopa Ars Fennica palkitun harkitsemaan elämäntyönsä heittämistä roviolle syystä että ei löydy sopivaa varastotilaa.
On kaksi päivää armonaikaa jäljellä? Elämäntyö roviolle? Onko se oikein?
Onko se fakta että töitä tulee ja menee mutta karavaani kulkee ?

Panikin pohimaan että entäs jos joutuisi itse saman tilanteeseen. Miten ratkaisisi pattitilanteen?

Paljon kysymyksiä. Vähän vastauksia.

Vihreää vihreää

Käväisin aamulla työhuoneella. Siellä tuntui unohdetun tilan tuoksu. Tarkoittaa sitä, että tuoreen maalin tuoksu puuttui.
Seinustoilla asettamani työt olivat jo kuivuneet joten pinosin ne
ja etsin puhtaita pohjia telineen hollille.
Jahka ehdin, aloitan uutta sarjaa, on vähän sellainen kutina.
Sopiva sateinen päivä ja olen täällä työntouhussa.
Tämä aika on vaan nyt kiirus ulkohommissa. Kummityttö saapuu
lomalle ja silloin on haipakkaa vanhallakin.

Nyt saa räpsy ikuistaa tilannekuvia ja kynä paremmanpuutteessa.

Varjoja harmaalla alueella

Ilmassa leijailee tuoksu joka lupailee vihdoinkin alkukesän tuloa. Oikukas sää on teettänyt ylimääräistä työtä kasvien kasvattajille.

On Urpon päivä. Onnittelut laitankin tässä Martikaisen Urpolle. Hyvä uutistenlukija on myös taitava akvarellisti.
Sain käsiini kirjan jossa oli Urpon ajatuksia ja erikoisesti akvarellit kiinnosti. Lumoavia. Kun on taitava,niin herkkä pensselin jälki näkyy. Niitä katsoo aina mielellään.

Itselleni tuli ajoittain vaivaava valkoisen paperin kammo,
johtuneeko ylimitoitetusta itsekritiikistä. Käsi ei tee sitä mitä ajatus määrää.Hutia ei saa tulla. Hah.Tekosyy vain.

Luppoaikaa olen hyödyntänyt lahjakkaasti lukemalla erinäisen pinon vanhoja taidelehtiä.
Eipä ole paljon muuttunut ajan saatossa. Taidetta kuitenkin ennen ehkä arvostettiin enemmän kuin nykyään. Muistan että meidänkin kylällä kulki hieno herra joka teki vahaliiduilla talojen kuvia. Niitä sitten isännät osti,muistan että aika isot summat vaihtoi omistajaa.Niillä eleli herroiksi ja palvelu pelasi.

Kun nyt katsoo tätä aikaa,tulee surulliseksi. Esim Pauno Pohjolaisen mittava elämäntyö valuu hiekkaan jos ei viikossa tapahdu ihme. Päättäjät eivät halua sitoutua enemmälti taiteen tulevaisuuden turvaamiseen. Surullista. Ajatellaanko että taiteilijat ovat miljonäärejä. Taide elättää harvaa ja apurahat jaetaan aina samoille henkilöille.
Ehkä kuitenkin ainut parannus on nyt se,että taiteilijat alkavat kerryttää eläkettä tulevista vuosistaan. Entäs ne menetetyt?

Näyttää siis harmaalle,eletäänhän harmaalla alueella.

Sikermä havunvihreää

Breikki suo aikaa tehdä toisenlaisia asioita intohimoisesti.
Saa tehdä asoita joihin joskus saa inspiksen,mutta on pakko sanoa että en ehdi kun on nämä saatava valmiiksi.
Sukulaiset maalla kaipaavat kipeästi nuoremman käsivoimaa ja niinpä huhkin Tarzanin voimalla ryteikössä kiskoen risuja ruotuun.

Hentomieli maalarikin muuttuu apinanraivoksi.
Mutta eipä mitään.Kamera se pilkottaa kannonnokassa ja ihan pakko on napsia ihan makeita kuvakulmia metsästä. Nuoret kuuset ovat suorastaan hellyttäviä oikeasta kuvakulmasta haettuna,zuumaten hento neulanenkin saa aivan uuden mittasuhteen.
Tulee hyvää ainesta mahdollisiin uusiin töihin aivan kuin sivutuotteena.

Raavaan työn vastapainoksi poljen kirkonkylälle kirjastoon jossa sattuukin olemaan entisen koulukaverini näyttely.Mukava nähdä hänenkin tuotoksiaan.
Keskustelun pääaiheeksi nousi yhteisen keskustelufoorumin puuttuminen jossa voisi tuoda omia mielipiteitään taiteesta.
Netti on kätevä sellaiseen. Esimerkiksi tähän voi kommentoida ihan vapaasti.
Itsekseen ajatteleminen ei ole hedelmällistä, mutta kun sen ajatuksen vaihtaa toisen kanssa siitä saattaa syntyä suuri idea.

Tulevia töitä,luovuutta laidasta laitaan.

Sininen vahaliitu

Breikki on edennyt vaihtelevasti.Tarpeen se onkin, välillä tuntuu että takki on tyhjä ihan oikeesti. Oppisinko tästä että tasainen työntahti on terveydeksi ja kiire on lääkäreitten keksimä.

Luulen kuitenkin että kiire on seuraus jostain huonosti organisoidusta arjen ohjelmoinnista? Olenko väärässä? Kun siihen
kiireeseen väistämättä sekoittuu elämän eri tapahtumia joihin ei itse voi vaikuttaa, onkin stressikeitos valmis. Omaani on painanut syvä murhe. Siitä ei enempää. Aina uusi päivä luo valoa näkyviin, on vaan asioita joille ei voi mitään, on vaan hyväksyttävä.

Valoa on se kun nousee kaunis aamu,koivut ovat hiirenkorvilla, nurmi vihertää.
Lataan keittimeen vahvaa kahvia ja kerään muut tykötarpeet reppuun.Päivä on kyllä koleanpuoleinen, kynsikkäät on edelleen tarpeen kun luonnostelen ulkona. Prinsessan neuloma myssy kummille on aarre näillä säillä. Sivuajatuksena vilahtaa että taidan pian saada hänestä seuraa näille luonnosteluretkille. Koulut loppuvat. Mikäs sen mukavampaa kun on seuraa.
Kahvi termariin ja suuntaankin pyörällä viereiselle lammenrannalle. Hiljaiselle näyttää. Asukit ovat jo asettuneet perheenperustamiseen. Muutama lokki sentään on liikkeellä.
Otan vahaliituni ja alan vedellä ääriviivoja maisemasta.Sieppaan lennosta ohitse kiitävän lokin ääriviivat. Tilanne on ikuistettu.
Laattasiveltimellä edeten kostutan paperin ja jään odottelemaan kaikessa rauhassa paperin sopivaa työskentelykosteutta.

Odotellessani tasautumista siemailen kahvia.Että se osaa maistua ulkoilmassa.Sanoisinpa että päivän parhaita hetkiä.

Sekoitan viridiinistä ja karmosiinista harmaan,jättäen valkoisia alueita pilville.Eri sävyvahvuuksilla luon elävyyttä taivaalle.Karmosiini lisää lämpöä.
Työskentely vie ajankulun tyystin. Kuinka ollakkaan, aikaa on vierähtänyt niin että on aika koota kamppeet ja suunnata kotia kohti.

Sateen harmaata paletilla

Sää olisi oikeastaan suosiollinen, siis kaikelle kasvavalle! Itse olen kyllä kasvuaikani jo ohittanut...kuivuus ei tee pahaa enää imagolleni, päinvastoin.
Mutta, saanpahan olla tarkkana akvarellien kanssa kuitenkin ettei sade levittele liikaa väriä. On ilmaiset pesut kyllä kaverina.Meinaa hajota alueet, lampi saa oikeaa tunnelmaa vedestä, taittoa harmaalla siniseen.
Kylmä alkaa kangistaa sormia joten on poistuttava hyvän sään aikana. Jatkan kotona harjoituksia.

Ultramariinia paperilla

Ajattelin että pidän taukoa.
Niin ajattelin, mutta niinpä vaan yllätin itseni luonnostelemasta heräävän kevään aavistuksia.
Aavistukset ovat kohta todellista pursuavaa hennon vihreää.
Taivaan sinessä purjehtii pilvenhattaroita.Joukkoon kokoontuu tummempaa sinistä ja harmaata. on tulossa sade. Veden kuvastimessa kertautuu pilvien kuvat kuin kaksoisnäkymä kääntäen ylösalaisin.
En väsy koskaan tähän luonnon ehtymättömään antiin. Kun vaan jaksan tallentaa sitä.Värit ovat siihen mainio työkalu ja kamera toinen.
Ukkonen murahtelee kauempana, tietää kevään ensimmäistä sadetta. Se virkistäisikin nurmea ja kaikkea kasvavaa. Olen saanut ensihätään luonnoksia, niistä on hyvä myöhemmin jatkaa.

Vedän akvarellikynillä nopeasti näkymää ja kastan siveltimen veneestä kurkottaen puhtaaseen veteen. Kosteat alueet saa värikylvyn.
Sitten onkin kiire puhdistaa pensselit ja pakattava ne reppuun. Heittelee jo vesipisaroita, on kiire soutaa rantaa kohti etten kohta kastu !