Vesi vanhin voitehista.

Pohdintoja aiheen ympäriltä

Taivas on harmaa, vettä tihuuttaa...Päivät etenevät vakaasti alkavaa kylmää kautta kohti,vääjäämättä.
Onkohan niin että tuleekin pitkä, oikukas syksy, jolloin koetellaan ihmisten sietokykyä, ainakin säitten suhteen? Tuon kun tietäisin, olisin ennustaja. Eipä tiedä Pekka Poutakaan.
Olikin tehtävänä askare joka on tehty menneinä vuosina vasta joskus lokakuulla- haettava varastosta villaista ja yleensäkin paksumpaa kampetta.

Silmiin sattuikin värilaatikot jotka muuton tuoksinassa hätäisesti vuosi sitten oli varastoon joutuneet. Koppasin nekin mukaan ja niitä olenkin tässä tarkastellut
missä kunnossa sitä ollaan.Pojan kuolema pysäytti myös taiteenteon, niinpä kuivumaanhan ne oli päässeet kun vuoteen en ole niihin koskenut.
Tällävälin olen usein törmännyt keskusteluihin värien myrkyllisyydestä ja siksi olen usein pakinoissani siitä puhunutkin. Minulla on nyt tässä pöydällä iso kasa ongelmajätettä. Kuuma peruna on siis täälläkin?

Kuka keksii viisastenkiven?Taiteilijat kun kuitenkin aina haluaa tehdä työstään ainutlaatuisen ja "kuolemattoman".

Katse kiinnittyykin työhuoneen tasoon, ilmastointiin ja suojavarusteisiin joita on aina syytä parantaa, eikä työskentelykään tuntikaupalla ole terveellistä. Happihypyille vaan välillä.

Näin vapaan taiteilijan vinkkelistä on itse se paras terveystarkastaja joka raportoi ja kontrolloi työskentelyään.
Ammattinakin pitäisi saada työsketelylleen takuu, jotta välttyisi käsien ihottumalta ja hengityselin sairauksilta. Ilmastointi ja hengityssuojaimet tehokäyttöön.
Suosittelenkin taas Luovuksissa blogissa vierailua...alleviivaan...suosittelen!

Sumuisia aamuja objektissa

Syksy luo maisemaan aina omat luonteen piirteensä.
Kun eilen hiihtelin kävelysauvoilla asfaltilla ja jäin torille istumaan auringon paahtaessa kuin kesällä!
Oli rentouttavaa tuntea vielä kesän lämpö,sillä ohi se minulta on mennyt,ainakin loppukesä!

Vettä kuulemma satoi aina.
No, jotain joskus huomasin kun sain kivuilta hetken rauhaa.

On kulunut kuukausi leikkauksesta, niinpä nyt alkaa tuntua siltä, että voimat alkaa kummuta entiselleen ja jaksaa ihailla alkavaa kaunista syksyä. Aamuisin tiheä sumu on lempiaiheitani joita kuvaan mielelläni. Eräs varhaisin öljyvärityöni, pieni sellainen, on saanut vakipaikan eteiseen. Olen alkanut kaivella värituubeja ja tehdä inventaariota tarvikkeista mitä jätän pois, myynkö vai vaihdan kollegan kanssa. Kaveri kestää vielä öljyvärimyrkyt joten lupasi käyttää minulta käyttämättä jäävät. Siirryn itse itsekkäästi terveellisimpiin työtarpeisiin vaikka kuinka harmittaa. Öljyväri on ollut olennainen osa minua aina.
Sanotaanko, että aika aikaa kutakin?
Eilinen oli muutenkin melkoinen taidepuristepäivä, kun kollega ilmestyi kaffelle. Kaiken keskeisin aihe oli, mitäs muuta kuin taiteen uutta suunnittelua. Kyllä se mulle passaa, mutta uudella tavalla jota ei ole totuttu meikäläiseltä tulevan.
Pakko tässä on alkaa jotain aihiota vääntää.

Vahvuuden perikuva

Saaristokaupungin maisemaa

Siltoja taiteeseen

Aamulla lehdenlukutuokio yllätti positiivisesti.

Ne yllätykset ovat kyllä valitettavan harvassa. Taiteensaralla kun tuntuu tapahtuvan lähinurkilla valitettavan harvoin, olen surrut tätä jo miljoona kertaa, joten se siitä.

Nyt oli kuitenkin jotain mainitsemisen arvoista.
On tulossa Taiteen yötä, ja Iisalmessa liikkuvat ei voi välttyä Luovalta lauantailta. Hienoa! Kunpa olisi päässyt mukaan, mutta eipä vielä niin suuria ympyröitä tehdä näillä koivilla.Sivulause...Jospa jotenkin oman kaupungin Taiteen yöhön kuontuisi kuitenkin!

Kulttuurisivulla Mullikassa oli mieluinen juttu valmistuvasta uudesta kaupunginosasta,Saaristokaupungista. Emäkaupunkiin liittyvä väylä on tyypillisesti "suarineen ja salamineen" saaristovoittoista. Niinpä nyt on valmistumassa neljä siltaa,antaen vauhtia nopeille yhteyksille keskustaan.
Kulttuuritekona sillat ovat saaneet kuuluisien taiteilijoiden nimet.

Siispä ensikesänä ajelen fillarilla upeita maisemia ikuistamaan
ensin Unto Koistisen siltaa pitkin,
tullen pian Anton Lindforsin sillalle. Poljen maisemassa kuin Punkaharjulla,
etenen Fridolf Weurlanderin sillalle ja hyväksi lopuksi vaatimattoman, mutta niin taitavan naistaiteilijan,
Ellen Tesleffin sillalle joka avaa väylän kaupungin keskustaa kohti.

Nimikkosillan saaneitten taiteilijoitten elämään liittyy Kuopio ja eritoten Saaristokaupungin maisemat kesänviettopaikkoina.

Maisemallinen taidematka! Kun vaan silmä tavoittaisi siellätäällä kalliolla taiteilijan telineineen, perintö olisi säilynyt.

MALJA TEIDÄN KUNNIAKSI !

Kuohuvaa lasiin !

Hyvänen aika, vilkaisin kävijälaskuria ja se alkaa piiputtaa ihan tuossa tuokiossa 3000 kävijää!
Laitoin kesällä laskurin kun alkoi kiinnostaa että kannattaako tätä pakinointia jatkaa?
Olen ollut vähän sellainen että milloin mietittävää on löytynyt, olen sen kirjoittanut myös ylös muistiin.
Erinäisten lippujen ja lappujen sekamelska on mukavasti nivoutunut nyt yhteen blogiin.

Kun on pyörinyt vuosikymmeniä taiteen ympärillä kärpäsenä katossa, jotain on takkiinkin tarttunut. Sanotaan että kun taito ja kokemus karttuu niin vastaan tulee viimein se,- että ikä alkaa vaivata.
Taiteentekeminen harvenee, mutta mielenkiinto onneksi säilyy.

Aiempi merkintä maalausaineitten myrkyllisyydestä on pakottanut etsimään uusia väyliä, mutta se jos mikä, on eettisten arvojen eteenpäinmenoa.
Ihmisen mielikuvitus onkin arvokas työkalu.

Taide ja eettisyyskäytäntö

Luin juuri seurantalistaltani Luovus-blogia ja joudun joka kerta toteamaan että sitä lukiessa saan oikeanlaista miettimisen aihetta.
.Toivoisinkin, mahdollisimman moni taiteen parissa työskentelevä löytäisi sen. Varsinkin alaa opiskeleville sieltä löytyy faktatietoa.

Tuoreimpana aiheena luin taiteen suositusta eettisyyskäyttäytymiseen ohjeistusta a:sta ö:hön
Tekotarvikkeiden vaikutushan taiteilijaan on ikuisuuskysymmys,
entä vaikutus luontoon? Aineet ovat ongelmajätettä suurelta osin.

Enenevässä määrin on nousevana trendinä kulutuksen minimointi.

Taiteen kohdalla nouseekin kysymys: ikuista vai kierrätystä?Tuodaanko taide toiseltapuolen maapalloa vai suositaanko lähitaiteilijoita?
Ympäristöarvot nostavat alalla vääjäämättä esiin sen, miten se vaikuttaa tulevaisuuden taiteentekoon?

Maailmanmeret hukkuu jo jätesaariin, hyvä materiaali olisi voitu hyödyntää.-no vaikkapa taiteeseen.

Meillä on täällä Suomessa onneksi jo muutama taiteilija joka on kierrätyksen tehnyt tunnetuksi taideteoksissaan.

Näitä toivoisinkin ilmaantuvan lisää.

Takapakkia ja arvostelua

Sitä se on kun ei malta olla varovainen noissa liikkeissään.
Aivan pieni liike, ja auts! Ihan iso oits päälle. Niinpä eilinen kului
senjälkeen kylmäpakkauksen kanssa kaveeratessa ja paikoillaan ollessa kuin säikähtänyt hiiri... Uskottava on että jos pintahaava on parantunut niin sisäiset paranee hitaammin...näköjään.

Ei siis krokokengillä vielä yökerhoon ole asiaa.
Tämä vitsinä, sillä yleisönosastossa joku kyseli kiukustuneena että kun ei ollut päässyt yökerhoon puutarhakengillä? Kyselijän nimimerkki oli,pitääkö ostaa korkkarit? Mitäpä olette mieltä?

Itse kävelen nyt yksinomaan krokoilla, tuntuvat turvallisimmalle tällähaavaa, mutta jos olisin terve- ei tulis mieleenkään tarjoutua portsarin eteen niissä.Käännytys tulisi, sanoo jo maalaisjärkikin.

No mitenkä nämä liittyy kuvataiteeseen?

Kyllähän siitä saa revittyä vaikka mitä. Tulisi herkullinen veistosaihe, esimerkiksi. Tilateos vaikkapa kierrätys matskusta.
Arjestahan ne parhaat vinkit saa ja ne puhuttelevat katsojaakin paremmin. Syntyisi keskustelua, noitahan meidän pajan takana rumottaa iso kasa ja mikä ihme noita olis mättää sekalutta.Ossoisin minäkkii...
Osaisikohan.
Kai sitten kun taiteilija on valmiiksi pureksittuna koonnut teoksen nähtäväksi. Mallista sitten onkin helppo "osata" tehdä.

Melkei jokaisessa näyttelyssä kuulee jonkun tuhahtelevan tuota lausetta, osaisin tuon tehdä minäkin..
Kuitenkin ne jää sille ajatusasteelle, jonka tarkoitus on vaan vähätellä taiteentekijää.

Ei ajatella, miten pitkä matka ideasta valmiiseen teokseen onkaan.
Mitä kaikkea työstämistä se onkaan vaatinut!

Huilipaikka

Visuaalisia ajatuksia

Luonto näyttää pikkuhiljaa valmistautuvan kohti syksyn huipennusta, värien iloittelua.
Lupaavalta näyttää ja kun tässä liikkumisarsenaali laajenee, niin lempipaikoillekkin jo pääsen bongaamaan. Ikuistettavaa riittää ja aina tulee myös ahaa elämyksiä ohessa.
Menossa olevat olympialaiset oli visuaalisille kokijoille upeaa väri-iloittelua ainakin avajaisten osalta.
Enpä muista oikeastaan vastaavaa nähneeni aiemmin.Kun en ole oikeastaan urheiluhullu niin väliin ovat jääneet monet kisat.
Nämä avajaiset kyllä pysytti meikäläisenkin tv ruudun ääreen yli neljäksi tunniksi. Se on paljon se.

Kyllä Kiinassa osataan.

Eilen yrkäilin ensikerran tällä sairaslomalla entisiä työkavereita moikkaamaan tm:lle, mutta totesinpa vaan, että pitäis kärsiä kävellä poiskin, niin matka piti unohtaa.

Kyllä tuo sauvojen kanssa kulkeminen on kuin vene kyntäisi vedessä pohja syvällä raahaten. Mutta jahka jaksan odottaa niin taas mennään takin liepeet liehuen.
Alkaa olla kuitenkin terveen merkki kun mieli tekee vanhoja mestareita katsomaan. Uudenkin näyttelyn katsastus jäi vain hipaisuksi viimeksi.

Silmä alkaa jo siis kaivata visuaalisia virikkeitä ja niitä saa aivan huomaamattaan liikkuessaan ympäristöstä.

Tämä poteminen alkaa jo ottaa pannuun.

Ruusujen aikaan

Kuplamuovia ja ajatuksen pilkahduksia

Edistystä tapahtuu...askeleet suunnistavat jo verkkaiseen,arvokkaaseen tahtiin työhuoneelle. Kuinka hyljätty se onkaan!
Näkee millä tohinalla on viimeksi käyty.Kuplamuovit pitkin lattioita levällään, reputetut työt huiskin haiskin.

Availen ikkunan ja annan raikkaan syysilman kiertää huonetta. Pimeät nurkat lymyää salaisuuksia täynnä.Maalaustakki on heitetty huolettomasti tuolinnojalle.
Värit olen kuitenkin malttanut sulkea hyvin, niillä ei näytä olevan mitään hätää.
Enempään en ryhdy, liikkuminen on sen verran hankalaa vielä.

Käynti on kuitenkin kuin olisi käynyt ystävää tervehtimässä.
Olo on virkistynyt ja uusia ideoitten pilkahduksia pulpahtaa jo mieleen.
Kun suljen ikkunan, lupaan huoneelle palaavani piakkoin.

Teen pienen lenkin raikkaassa ilmassa tutkailen muutoksia ympäristössä.
Aivan syksyn tuntu on tunnettavissa. Hyvä sää toipumislomalle.

Sekoilua

Jahas, blogger sekoilee, saa nähä häviääkö koko blogikin...apua! Se en sitten ole minä syyllinen jos niin käy...minä kun ymmärrän vaan suomea ja savvoo.

Pienin askelin suuremmalle reviirille

On se kumma miten sitä terveenä ei huomaa reviirinsä suuruutta.
Annas olla kun liikkuminen on oikestaan voimien sanelemaa,
niin kyllä huomaa. Sitähän on terveenä kuin euroopan omistaja.
Kaikki on mahdollista ja taivas vaan rajana.

Huomaan että lukea ei aina jaksa ja Hesaria on ikävä. Liitännäisenä kirjaston taustahäly jonka olen halunnut liittää taustaääneksi kun tutustun laajempaa tietoa antavaan Hesariin. Mullikasta löytyy laiha anti, se ei riitä minulle.Urheilua ja kesäteatteria!

Onneksi on nettiyhteys josta kaivan taiteenalalta hyvää tietoa. Pidän erityisesti käydä Luovuksissa sivuilla ja eri taiteentekijöitten omat sivut lukaisen,joskus kommentoinkin kun tuntuu siltä.
Jossakin blogissa oli aiheena taiteilijoitten ansiot galleriatason näyttelyistä
ja lopputulos oli kuten aiemmin olen kirjoittanutkin, että käteen jää oikeastaan vain luu tekijälle. Galleristinkin kun on leipänsä hankittava.Liikkeen pitää tuottaa voittoa.
Tuppukylästämme puuttuu paikka jossa töitä saisi myydä ilman välikäsiä.
Tehdas on tyhjillään, mutta sekin puretaan ostoskeskuksen tieltä.

Pieni liittymä on kuulemani mukaan pistänyt pensselit yhteen mutta en ole vielä päässyt niin isolle lenkille.Kunhan toipuminen edistyy aion käydä kurkkaamassa.

Siis, takin helmat ei vielä liehu kun pyyhällän kadulla mutta jahka tästä joskus..

Toipilaana ajan tasalla

Ajan tasalla

Toipilasaika osaa toipuessa käydä pitkäksi.
Pahemmin ja syvemmin ei jaksa syventyä, joten kirjapinosta valkkaan helppoa ja kevyttä.

Mitä taidemaailmassa on tapahtunut ne menee ohi tälläkertaa, vaikka olis miten raflaavaa sattunut.
Ei ainakaan suurempia kaikuja ole kuulunut, joten en kai ole menettänyt mitään?

Iltalukemiseksi otin kirjahyllystäni Julia Cameronin kirjan Kultasuoni.
Kirjasta näkee että sitä on paljon luettu, kannet kuprulla, sivut korostuskynällä merkattu.
Avasin sen aivan sattumanvaraisesti-kun tiedän mistä missäkin luvussa puhutaan.
Avautui luku Ajan tasalla.Luku kertoo siitä tauosta mitä taiteilijat usein pitävät. Näyttää ulkonaisesti ehkä siltä, että ollaan aivan joutilaana. Todellisuudessa kuitenkin luovuus tekee töitä juuri silloin parhaiten.

Itse selittelemme ihmisille että sori vaan kun en ole ehtinyt ottaa yhteyttä. Otan yhteyttä kun saan asiani järjestykseen. Valitamme stressiä ja vaikka mitä syyksi.
Todellisuudessa olemme ajan tasalla, rauhoitamme tilaa luovuudelle. Hälinän keskellä ei tapahdu mitään,- hm, tai tulee se stressi ainakin hankituksi.
Niinpä.
Saan siis rauhallisin mielin potea toipilaana ja silti luovuus tekee hommia.

Pian jaksan syventyä taas taideposteihin ja ottaa jopa askeleita työhuoneen suuntaan. Pöly saa vielä kuitenkin kerääntyä rauhassa telineelle.