Vietin viikon Salon seudulla mieluisassa puuhassa. Sain käyttää luovuuttani mielin määrin!
Miten mukavaa olikaan miettiä erilaisia vaihtoehtoja, ja tehdä karheasta navettarakennuksesta
persoonallinen kesähuone ylisineen. Kaikki rekvisiitta löytyi talosta ja ideat syntyi ne nähdessäni.
Ikkunaan keksin ristikoiksi bambuiset kukkatuet. Tuli eurooppalainen fiilinki. Sininen puuvilla päiväpeitto kasarityynyineen vahvisti tunnelmaa.
Seinät oli kalkittu edellisinä päivinä, joten se nopeutti suunnittelua, sillä parin päivän päästä
olikin talo täynnä vieraita. Vanha, 70- luvun sohva sai paikkansa ja vanha seinäraanu
selkänojalla antaa väriä oikealla tavalla. Sohvapöytä seinänvieressä päällään pellavaliina.
Kun löysin itämaiseen vivahtavan tuikkulampun, kokeilin kävisikö huoneen henkeen.. ja siihen se jäikin sitten. Pöydän yläpuolelle löytyi sopivasti haalistunut vanha peili, josta tuli mainio kynttilälampetti. Lattian sementtilattia korostuu maalauksellisesti mattojen välistä.
Nurkkaan löysin maitohinkin ja myöhemmin " kukaksi" oli aivan pakko asettaa kulunut juuriluuta.
Kesähuoneen eteiseen ei paljon tarvinnut tehdä muuta kuin asetella ja hyllylle hakea vanha radio. Ikkuna sai tännekkin ristikon luomaan luostarimaista tunnelmaa.....
Kesähuone sai ensimmäiset yöpyjänsä.....
Ylisten somistuksesta kerron ensikerralla. Pihajuhlat olivat lauantaina ja sunnuntaina kävimme Tammisaaressa Helene Schjerfbeckin näyttelyssä joka itselleni oli matkan kohokohta.
( Jos Helenelläkin oli epätietoista vanhetessa jatkaako maalaamista, niin aina se kannustus jotain löytyi. No. Niinhän tässä epäilee itsekkin, jatkaakko?)



2 kommenttia:
Hieno retrosohva, tuollaisen haluaisin itsellenikin. Olet luonut persoonallisen tunnelman. Mukavaa hommaa varmasti.
Onnea, hienosti oletkin onnistunut työssäsi!
Kaunista tuli ja jotenkin idyllistä.
Lähetä kommentti