Sauvakävelyllä tapaa nähdä kaikenlaista. Ruskan hiipivän luontoon kuin varkain yöllä.. Vedet jäähtyvät. Taivaalla vesipitoisia pilviä joiden ei soisi kyllä vielä erikoisesti innostuvan vedenheittoon! Toivoisi kuulaita, lämpöisiä syyspäiviä jokusen edes..
Niitä näitä mietiskellessä, melkein törmäsin tähän tuoliin!
Kovia näytti kokeneen. Oliko nuorison nuotiosytykkeenä kenties? Sanotaanhan, että rauta ei pala tulessakaan vaan karaistuu. Niinpä tuoli oli mielestäni saanut hienot värit pintaansa. Jos omistaisin puutarhan, olisin kiikuttanut sen omenapuun alle, kunniapaikalle. Istuttanut ensi kesänä sen syliin vaikkapa laatikollisen orvokkeja.
Nyt sitä potkitaan ja heitellään ohikulkijoitten mielialan mukaan. Miten ihminen onkaan sokea taiteelle!
3 kommenttia:
Ensimmäinen katse tähän tuoliin multa oli, että ihana!
Se olisi justiinsa puutarhassa kaunis, kukkineen, köynnöksineen...
Harmi ettei sinulla ole sitä omenapuuta. Minustakin tuoli on taiteellisen näköinen ja jännä. Eikö sopisi parvekkeelle?
Oioi...kiikuttaisin heti sen kirsikkapuuni alle. Kyllä tuoli varmasti parvekkeellakin menisi. Ei muuta kuin hakureissulle:)
Lähetä kommentti