tiistaina 26. toukokuuta 2009

MEEMI/ kerro neljä asiaa itsestäsi- haaste

Posted by Picasa SaviSuti haastoi minut ottamaan osaa mielenkiintoiseen haasteeseen.
Kerro 4 meemillä itsestäsi. Mielenkiintoista. En ole ennen pysähtynytkään moista miettimään?
Haaste menee näin: haasta 4 blogituttuasi ohjeistamalla siten, että poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi;
1
NELJÄ TYÖTÄ, MITÄ OLEN ELÄMÄNI AIKANA TEHNYT?

- Muistan pienenä tyttönä itseni lämpimällä rinteellä istumassa kivellä.
Äiti oli laittanut eväät, ihanaa ruisleipää, ( joka on herkkuni vieläkin)
oikeaa keltaista suolaista voita päällä. Olin työssä! Paimensin lampaita.
- Seitsemäntoista. Hyvä ikä lähteä kotoa kokeilemaan omia siipiä. Silloin sai töitä- kysyin mistä vaan. Kuitenkin lastenhoito oli luontaisin tytölle siihen
aikaan. Varsinkin maalta tulleelle.
- Somistajan työ veti kovasti,mutta avioliitto määräsi suunnan ja lapset.
Lastenhoito jatkui...
- Aktiivinen luonne saa monia velvoitteita. Tuli hoidettua kaupungin hyvinvointia laidasta laitaan kaikilla saroilla. Vastuuta isoissa ja pienissä.

-Vapaataiteilija toteutti unelmaansa..ja toteuttaa edelleen.

2
NELJÄ TV-OHJELMAA JOITA TYKKÄÄN KATSELLA:
- Emmerdale, Kotikatu, Ajankohtaiset ja kulttuuriohjelmat.

3
NELJÄ PAIKKAA, JOISSA OLEN OLLUT LOMALLA:
- En hirveästi ole päässyt matkustelemaan, mutta Kreeta, Hania, Istanbul
ja Budabest on ulkomailla tullut tutuksi sentään.
( Haaveilen Italiasta ja Espanjasta..)

4
NELJÄ INTERNET-SIVUA, JOILLA KÄYN MELKEIN PÄIVITTÄIN:
- Sähköposti, uutiset, kuvienkäsittely, teidän blogeilla vierailut, ym,ym..
5
NELJÄ LEMPIRUOKAANI:
-Kasviskeitot, pastaruuat, kalaruuat ja omenia syön kuin hevonen..olenhan
kiinalaisessa horoskoopissa hevonen!
6
NELJÄ PAIKKAA, JOISSA OLISIN MIELUUMMIN JUURI NYT?
- Lämpimällä rannalla..maalla niin ei väliä!
- Omassa työtilassa iisooo maalauspohja edessä :-)
- Puutarhassa
- Luonnossa kameran kera.

Haastan jatkamaan seuraavat:Heli Innalan, Katja Tanskasen, Harakan
ja ...sinä joka et ole vielä osallistunut..nappaa itsellesi tämä hauska haaste jatkoon.

sunnuntaina 24. toukokuuta 2009

Juhlapäiviä luvassa lähiaikoina...

Koulut lopettelee kevätlukukauttaan ja todistuksia jaetaan.
Valmistujaisia, ylioppilaita...
Kadulla astelee parhaimpiinsa pukeutuneita valkolakkeja,
se herkistää aina,- ainakin kirjoittajan.
Ruusuja käsivarrella. Se on kaunis näky.

Niinpä haluan minäkin ojentaa kaikille tässä ruusun ja onnitella juhlijoita.
Posted by Picasa

torstaina 21. toukokuuta 2009

PINKINKOLLAASIN VIIKKO


Muutamista pohjista kokosin kollaasin kun en muuta löytänyt tälläkertaa.. Itse pinkkiä tässäkin oikeastaan vain tuo kynämuki. Mutta, tällä tullaan.
Posted by Picasa

keskiviikkona 20. toukokuuta 2009

KAUPUNKIKIERROKSELLA / Kauppahallissa


Hyppään bussiin joka menee AINA torille, savon mualimannavalle. Kukkakauppiaat ovat tulleet! Suuntaan ensin kuitenkin kauppahalliin,
jotenkin vaan on tavaksi tullut. Siellä tapaa usein ne tutut ja päivitys kuulumisiin tulee hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Sitten voi siirtyä toisiin tärkeisiin..
Kauppahalli on lempirakennuksiani Kuopiossa. Kaksi muuta ovat Kulttuurihistoriallinen museo ja Taidemuseo. Johtuneeko siitäkin, että ovat työhistoriani työpaikkoja. Tunnen joka kolon kyseisistä rakennuksista... Enkä yhtään ihmettele, miksi museot ovat niin suosittuja.
Aamun tv:ssäkin tämä todettiin,lama lisää kulttuurin asemaa.
Ostan kukkia haudalle ja käyn kunnostamassa haudan kesäkuntoon.


Posted by Picasa

maanantaina 18. toukokuuta 2009

LOKKI, VAPAANA LIITÄÄ..


Lokkikanta on lisääntynyt silminnähden, sillä liitelijöitä näkee järvien lähistöllä parvina. Kauniita lintuja, mutta muistan satamassa asuessa, että lokkien ulosteet likasi parvekkeet ja se ei ollut asukkaitten mieleen. Pesintäaikaan Vasikkasaari oli varattu joka sentti.
Niihin aikoihin on aina dragonkisat. Veneet laukaisee lähtöön pistooli. Voi lokkirukat..säännöllisin väliajoin lokit saa täyshälytyksen laukauksesta. Mutta, se on yhdenillan juttu-kai ne siihen ovat jo tottuneet..isoisä kertoo lokkipojalle elämänkokemuksiaan.
Posted by Picasa

lauantaina 16. toukokuuta 2009

SkyWatch Friday nro/44



The rains be abate.
Sunset painting,
dyeing to air,
and promise,
for tomorrow,
sunshine.
Maybe,
risk of frost.
Precisely totally,
normally,
in this season time.

perjantaina 15. toukokuuta 2009

SkyWatch Friday /No.44

Posted by PicasaSateet laantuvat, iltarusko maalaa sävyjä lupaillen huomiseksi
aurinkoista säätä.
Hallaa vielä luvataan. Aivan tavanomaista tähän vuodenaikaan.

torstaina 14. toukokuuta 2009

VALOKUVALOKUVATORSTAIN haaste 132/ Ennen-Nyt

Lyijykynään sai tutustua heti kun kynä pysyi kädessä.

Tulihan sitä pyöriteltyä, 60 vuotta.

 Mukaan tarttui ajansaatossa  värikyniä,  kuivamustekyniä, siveltimiä, milloin mitäkin.

 Kun eläkepäivät koitti, muuttui totaalisesti kirjoittamisen purkaminen. Tietokone astui kuvioihin. Nyt tekniikka etenee sellaista vauhtia,että eipä jouda aivot narikkaan.
Nyt muutoksia tulee tiuhaan ja jämäkkä iso konekkin on muuttunut pieneksi siroksi läppäriksi.
Kuitenkin, jostakin syystä, otan lyijykynän mieluummin käteen ensin?
Posted by Picasa

keskiviikkona 13. toukokuuta 2009

SKYWATCH FRIDAY / No. 43.

Posted by Picasa

Spring time,
people wake up,
nature wake up,
long winter behind.
Everyone waiting,
when summer start.
Summer night,
beacefull,
colourfull.
This is,
my time,
my place.



maanantaina 11. toukokuuta 2009

ROOSAN KOLLAASIN VIIKKO

Posted by PicasaTässä roosaa minun kokoelmistani.

sunnuntaina 10. toukokuuta 2009

VENEILYKAUSI ALKAA...

Vedet ovat vapaina jäistä ja pian laivat ja veneet alkaa liikennöidä pitkin Kallavettä. Lomalaiset kiirehtivät mökeilleen, laivat reittejään seilaillen matkailijoille kaunista Savoa näyttäen.
Satamaelämä vilkastuu, alkaa monet kesätapahtumat. Täällä alkaa ensin KUOPIO TANSSII ja SOI. Tapahtuman vetäjänä on Jorma Uotinen ties kuinka monetta vuotta jo. Mahtava, karismaattinen henkilö,
joka saa ihmiset innostumaan tanssin ja musiikin lumosta.
Sataman ensimmäinen kesän suuri tapaus on VIINIJUHLAT. Silloin satama suorastaan pursuaa viinin ystäviä oheis-ohjelmineen.

Satamatori virkoaa tulevaan kesään kuin vanhoja muistellen,se saa  wanhanajan tehtävän, joskin vain väliaikaisesti.
 Kaupungin keskeinen päätori joutuu osittain työmaan alle, kun
kauppahallia laajennetaan. Tämänvuoksi torimyyjät joutuvat evakkoon satamatorille.
 Kuin siirtyisi ajassa taakseppäin- sillä juuri sieltä torimyynti on alkujaan lähtöisinkin.
 Siellä myytiin, kauansitten, maalaisten tuomaa perunaa, kasviksia,marjoja, kukkia. Kieloja keräsi lapset ja saivat siten kotiin ruokarahaa.

Nykymeno on toisenlaista. Äänekästä.

Terasseilta kuuluu kovaääninen melu ja erilaiset massatapahtumat tekee rantaelämän hektiseksi.

 Onneksi kuitenkin löytää vielä rauhallisiakin paikkoja. Gallerioissa on mukava pistäytyä, ne ovatkin keskittyneet rannanlähistölle ja harrastajamaalareittenkin tukikohta näyttelyineen löytyy ihan sataman lähikorttelista.
Posted by Picasa

perjantaina 8. toukokuuta 2009

VALOKUVATORSTAI haaste 131/ Kaksoisolentoni


Tässä vastaukseni valokuvatorstain haasteeseen...
Sormet maalissa, paletti levällään ja vetelin juuri akryylia kankaalle. 
Siitä idea. Yhtäläisyyksiä mikkiin saattaa olla muitakin-
 ainakin mieltymys bling,bling kiiltoon tahtoo nousta pintaan,
 mutta onneksi ne ei tauluissa vielä näy...
Posted by Picasa

torstaina 7. toukokuuta 2009

KAUPUNGINOSAN NÄHTÄVYYKSIÄ...

Posted by PicasaKiertely eri kaupunginosissa avaa joskus ihan yllättäviäkin näkymiä.
Esimerkiksi tällaista aukiota en tiennyt olevankaan.
 Olen pitänyt sitä vain jonkinlaisena torina kaupunginosassa.
 Torin ympärille on osattu suunnitella erittäin hyvä palveluverkosto, jota olen arvostanut suuresti varsinkin nyt sairastelukierteessä.
 Kaupoissa löytyy, apteekista- alkoon kaikki kirjo siitä väliltä..

 Joskin tuo Alko ei minulla ole rikastunut. Olen erittäin huono sinne senttejäni viemään.

Petosen kaupunginosa lienee nimensä saaneen Petosenlammesta, josta olen paljon kuviakin täällä näyttänyt aiemmin. 
Koko torin ympäristö on mukava kesällä. 
Penkeillä istuu mielellään, seurailee vaikkapa kurren toilailuja
 bulevardilla liikenteestä huolimatta
 ja koristeomenapuut tuovat viihtyisyyteen oman lisänsä.

Vain yksi sieltä puuttuu!
 Aina niillä alueilla joilla asun, olen alkanut puhua
veistoksen tuomista keskeiselle paikalle. Torille sopisi loistavasti joku TM:n varastossa piilossa lojuva veistos. Olisi iloa ihmisille, lisäisi viihtyvyyttä.

lauantaina 2. toukokuuta 2009

KEVÄISIÄ KUVAKULMIA....

Tähän aikaan luonto on mielestäni kauneimmillaan.
Näkee kaiken uuden heräilevän. Jäät pakenevat ..



Kalliot paljastelevat kylkiään sammaleenkasvustoa herätellen..



Purot soljuvat vuolaasti jääkylmää vettä.
Posted by Picasa

REPE- SORSAN KEVÄTHUOLET...

Levottomia sorsayksilöitä tähyilee ympärilleen jo aika kiivaasti. Lunta on vielä liian paljon ja kaveria ei ole vielä kiikarissa.

 Niinpä tämäkin Repe-sorsa
kurottelee kaulaansa, eikö kettää- missää?

 Vettä näkyis jo, mutta missä on kaveri.

- Alkaisi liihottaa jo, vai onko löytänyt kommeemman?

 Aikaa tappaakseen Repe ryhtyy tekemään esivalmisteluja pesästä. Poimii nokkaansa sopivia  oksia, ja lentää ruohikon katveeseen.Asettelee niitä isältään opittujen oppien mukaan. Etsitty tukevammalta näyttävä paikka, ettei nousuvesi veisi pesää mennessään.Siinä oisi hyvä ja aurinkoinen paikka hautoa niitä ihania palleroita.
 Äkkiä ne alkaisi jo uiskennella ja pääsis niitä opettamaan sorsien tavoille.

Odotellessaan ikävystyneenä, joutaa vielä kurkkaamaan vedestä peilikuvaansa ja sukia ylimmäisiä sulkia ojennukseen. Ettei vaan mikään pelota kaveria muualle...
Posted by Picasa

perjantaina 1. toukokuuta 2009

ARVOITUS METSÄSSÄ...

Onkohan UUNAN tarinalla munan seikkailuista joku vaikutus, koska tulee tiirattua metsikössäkin tarkempaan?
Mikä on tuo valkoinen pyöreä joka tuolla puun juurella valkoisena hohtaa? Kiikarit ei sattuneet mukaan ja kamerakin ei ollut ihan niitä parhaita.

Siis kaikenlaiselle pohdinnalle jää tilaa.

Näyttäisi kuitenkin, että ihan kuin ei kuuluisi joukkoon ja paikkakin sellainen, että viety sitä ei ole, hankalaa suomaista aluetta.

Äkkiseltään, kuin joutsen nukkumassa...

Arvoitukseksi jäi. Pitänee käydä uudelleen katsomassa.
Posted by Picasa

VALOKUVATORSTAI haaste 130/ NAAMIAISET

Hauskaa Vappua.
Tässä tekemäni naamari joskus 15 v sitten taidemuseon työpajassa-en muista näyttelyä minkä yhteydessä tehtiin. Siis, 15 vuotta eteenpäin piiloutunut naamarin taakse. Pakkelit rapisee kun säilytys on ollut sitä ja tätä.
 Nyt tarttee omakin naama jo restaurointia,- niinpä tässä olen siis melkein livenä!
Posted by Picasa